Taikahallan Jäkälätassu
Kutsumanimi: Ruuti
Rotu: suomenlapinkoira (Paimensukuinen)
Sukupuoli: narttu
Väri: parkki vaalein merkein
Syntymäaika: 21.7.2007
Kuollut: 19.1.2022, vanhuus, eutanasia
Isä: Taikahallan Hankien Hurmuri "Huurre"
Emä: Sagaberran Eahketnasti "Piki"
Kasvattaja: Sanna Kukkonen, Kennel Taikahallan, Ivalo
Missä?: Etelä-Pohjanmaa
Terveys
Silmät: OK [06/19]Polvet: 0/0
Lonkat: A/A
Kyynärät: 0/0
Selkä: SP0, VA0, LTV0
Sydän: OK [06/19]
Hampaat: Hammaspuutos P3 ylhäältä vasemmalta, leikkaava purenta
Muuta: Steriloitu sektion yhteydessä 2013
Geenitestit
Etenevä verkkokalvon surkastuma, prcd-PRA: a, terve polveutumisen perusteellaEtenevä glykogeeniaineenvaihdunnan sairaus, pompen tauti: a, terve polveutumisen perusteella
Etenevä selkäydinrappeuma, degeneratiivinen myelopatia, DM: a, terve polveutumisen perusteella
Harrastukset
Toko: TK1, kisasi lappalaiskoirat ryn toko SM joukkueessa 2016 & 2017Vuoden 2016 parhaiten menestynyt paimensukuinen tokossa
Rally-toko: RTK1, RTK2
Agility: MAXI3
Paimennus: Poropaimennustesti hylätty 2012 Vuotsossa
PK: Hyväksytty BH-Koe. Harrastaa omaksi iloksi hakua ja jälkeä, nenäjutut on ehdottomasti Ruutin mielestä parasta!
Muuta
Luonnetesti: +61 laukauskokematon, ikää 2v10kkNäyttelyt & katselmukset: Arvostelut & tulokset täällä
Jälkeläiset: Erimoone R-pentue
Ruuti koiranetissä
Toisen koiran ottaminen Tuiskun lisäksi alkoi tuntua ajankohtaiselta toisen opiskeluvuoden lopulla. Ensin oli tarkoitus ottaa sijoituskoira eräältä tuttavalta, mutta lopuksi päädyin etsimään itselleni oman pennun. Oma pentu syntyi 21.7.2007 lauantaina Ivaloon, Taikahallan kenneliin, yhdeksi J-pentueen tytöistä. Voi niitä raastavia viikkoja, kun odotat ensin saatko pentua, kuka se niistä kolmesta tytöstä on, ja lopuksi koska pennun saa kotiin hakea. Kolmesta tytöstä minulle valikoitui se pienin, tummin ja rämäpäisin tyllerö, joka puski itsensä pentulaatikosta ulos ensimmäisenä ja joka oli aina rähinöissä päällimmäisenä. Ruuti.
Johan oli jännittävää, kun vihdoin ja viimein sain itselleni luovutusikäisen pennun, jonka kanssa saisin tehdä itse kaiken, alusta alkaen. Ruuti oli pentuna tomera, häntä tötteröllä ja korvat pystyssä se meni tervehtimään kaikkea täysin ennakkoluulottomasti. Osasi myös ilmaista mielipiteensä, jos Hän koki vääryttä. Suhteellisen itsepäinen penikka, jonka jälkeen haaveilin pennusta vasta, kun neiti täytti 4 vuotta. Jokainen voi päätellä siitä, oliko pentu haasteellinen vai ohjaaja kädetön!
Tuiskun jälkeen tahdoin tietysti harrastuskaveria tokoon, mutta eihän se taaskaan niin mennyt! 2009 aloitettiin treenaaminen Lakeuden Agilityurheilijoiden riveissä, ja laji osoittautuikin alkukankeuden jälkeen meille molemmille hyvin mieluisaksi. Ohjaaja on vähän onneton tunari, mutta koira on kehittynyt tasaisesti vuosien varrella. Virallisissa kisoissa startattiin 2011 kesäkuussa, ja ensimmäiset luokanvaihtoon oikeuttavat tulokset tehtiin toukokuussa 2012. Kakkosiin noustiin kuukautta myöhemmin ja maaliskuussa 2013 napsahti viimeinen LUVA eli menolippu kolmosiin takataskussa jäätiin mahdolliselle (Ruutin)mammalomalle. Katsotaan jatkossa siis miten meidän rahkeet riittävät kuninkuusluokassa. Ruuti loukkasi itsensä aika pahasti lokakuussa 2011 kisoissa kun rallatti a-esteen turhan lennokkaasti ja paukahti harjalta alas rytinällä. Tuollainen ilmalento ei yleensä ole vaan olankohautuksella unohdettu, kyllä siitä ikuiset jäljet jäi. Pidetään lihaskunto hyvänä, ranka taipuisana niin eiköhän meidän ura agilityn parissa jatku vielä pari vuotta... Ainakin.
Ruuti on hieno eläin; kuin viini, joka paranee vaan vuosi vuodelta. Omalla tavallaan vähän jurottaja, mutta toisaalta osaa myös ”nauraa” jutuilleen ja pössöttää vallattomasti. Ruutissa ei ole hitustakaan johtajan vikaa. Se elelee laumassa todella onnellisena Tuiskun tassun alla, joskus jopa Varmankin. Rakastaa omaa perhettään ja omia ihmisiään täydellä sydämellä, tervehtii kohteliaan iloisesti myös vieraat, mutta ei sen kummemmin "liimaudu" niin kuin esimerkiksi Tuisku. Ruuti on todella koirasosiaalinen, enkä ole koskaan nähnyt sen rähjäävän hihnassa tai vapaana ollessaan vieraille tai tutuille koirille. Se on myös saanut pariin otteeseen toisilta nartuilta nekkuun; tyyppi kääntää pään kohteliaasti pois. Kun tilanne on ohi, jatkaa muina naisina sitä, mitä olikaan tekemässä. Ruuti on arkielämässä koiristani ehdottomasti terävin, huomaa pimeällä liikkuvat "oudot" möröt ja huomauttaa hienovaraisesti, jos ulkoa kuuluu jotakin epäilyttävää. On se kiva tietää, että lenkillä mulla on mukana koira, joka ei välttämättä mene häntä heiluen ensimmäisen oudon sedän tai tädin luo. Harrastuksissa palkkaantuu parhaiten ruualla, ja esimerkiksi hakumetsällä hyvänä motivaattorina toimii pelkästään se, että saa käyttää itsenäisesti aivojaan ja nenäänsä.
Ruutista oppii melkein joka päivä uutta. Tuntuu, että se on muuttunut vuosien varrella todella paljon, ja tykkään siitä ihan älyttömästi. Mahdottoman rakas, maailman iloisin ja hyväntahtoisin koira.