kennel Erimoone

Erimoone Työvoitto

   


Kutsumanimi: Velho
Rotu: suomenlapinkoira (Paimensukuinen)
Sukupuoli: uros
Syntymäaika: 01.10.2015
Isä: Wagner "Tiiti"
Emä: Nereaneidon Taikausva "Varma"
Omistaja: Minna Rinne

Terveys

PRA-prcd status: A, terve
Pompen status: a, terve
DM status: B, kantaja
Silmät: OK [03/18, 03/19]
Polvet: 0/0
Lonkat: B/B
Kyynärät: 0/0
Selkä: SP0, VA0, LTV0
Sydän: OK
Kivekset: OK
Hampaat: Ei hammaspuutoksia, leikkaava purenta
Muuta: Virtsassa voimakas haju 2017 keväällä -> virtsassa siittiöitä ja tulehdussoluja, eturauhanen suurentunut, meni ohi ypozane kuurilla. Ajoittain korvat erittävät ja punoittavat, erityisesti narttujen juoksujen aikaan.


Harrastukset

Agility: Pikkumaksi1
Paimennus: Paimennustaipumustesti hyväksytty Vehmersalmella 2016
Rally-toko: RTK1

Muuta

Luonnetesti: +140 laukausvarma, Video

Saatavilla jalostukseen harkitusti!
Suvussa rasite mm. kilpirauhasen vajaatoimintaan, kaihiin ja kivesvikaan. Korvien töhnäämisen takia nartun tulisi olla iholtaan 100% terve. Lisätiedot kasvattajalta sähköpostitse.

Velho koiranetissä

Ensinäkin, tästä pentueesta ei ollut tarkoitus jättää pentua kotiin (ja jos olisi jäänyt, se olisi ehdottomasti ollut sijoitukseen mennyt Tähtitiede). Mustista Velho ja Riemu (Taivaanlahja) oli aina ne, joita ei juurikaan huomannut porukasta. Niillä oli hyvin pitkälti omat jutut, ne ennemminkin seurasi sivusta.
Velho muutti naapuriin silloiselle työkaverille. Tilanteet muuttuivat omistajan elämässä vuodessa, niimpä Velhon omistaja teki vaikean pääöksen ja luopui siitä. Onneksi omistaja otti ensimmäisenä yhteyttä minuun ja kysyi, mitä tehdään. Pyysin että saisin ostaa Velhon takaisin ja nanosekunnissa päätin, ettei Velho enää meiltä toiseen kertaan lähde. Eikä lähtenyt.
Vähän kieltämättä pelotti, miten saan "bondattua" 1 vuotiaan uroksen kanssa tuosta vain, vaikka olinkin viettänyt sen kanssa aikaa paljon. Turhaa pelkäsin, maailman nopein koiranhankinta kannatti ehdottomasti enkä voisi kuvitellakkaan elämääni ilman Rakasta poikaani.
Velho kumoaa kyllä aivan täydellisesti tämän ihmisten hokeman "narttu on helpompi kouluttaa kuin uros", höpönlöpön, ei se sukupuolta katso! Ei kaikki pärjää "edes" sen lapinkoiranartun kanssa... Urokset on pääsääntöisesti kyllä ihania siitä, että niiden putkiaivoihin ei kovin montaa ajatusta mahdu samanaikaisesti. Urokselle kun saa opetettua asian X tavalla Y, se todennäköisesti toistaa sitä samalla kaavalla hamaan loppuun saakka mikäli kokee sen palkitsevana, nartut miettii ja puntaroi.
Velhoa voi pitää irti ihan missä vain ja luotan siihen täysin - koska sitä on koulutettu pennusta saakka! Minä en siitä kunniaa voi ottaa mutta oli helppo ottaa laumaan aikoinaan valmiiksi koulutettu, kiltti uros jonka kanssa voi mennä minne vaan. Hihnassa pientä urinaa ja örinää saattaa välillä tulla jos vastapuoli räyhää mutta olisi koulutettavissa, jos minä en olisi näin laiska (ja liikkuisi enimmäkseen umpimetsässä). Mikään riidan haastaja se ei todellakaan ole ja sitä pystyy pitämään irti narttujen ja urosten kanssa ongelmitta.

Harrastuksissa siitä löytyy potkua vaikka mihin! Enimmäkseen ollaan tehty agilityä ja rallyä, tokosta varmaan tulee meidän eläkeläislaji joskus jos saadaan ilonkiljahdukset kuriin ennen sitä. Agilityssä Velho on vauhdikas, irtoava, itsenäinen mutta koska kiltti partiopoika, se menee just niin hyvin (tai huonosti) kuin minä sitä ohjaan. Velhon kanssa on aina ilo mennä kisoihin ja treenaamaan kun tiedän, ettei motivaatiota tarvitse etsiä ja miettiä millä koiran saisi syttymään parhaiten kun Tonolle riittää palkaksi jo itse tekeminen. Velho on todella sellainen koira jonka omistaa vain kerran elämässään ja mua harmittaa, että sen harrastusominaisuudet valuu mun kanssa hukkaan kun nautin enemmän metsäsamoilusta mitä treenihallilla maleksimisesta. Ottaisin Velhon tyylisen koiran koska tahansa uudelleen - arjessa mutkaton mussukka ja treenatessa tulta ja tappuraa!

Koska Velho raukka joutuu elämään kahden kohdullisen nartun kanssa samassa laumassa, eturauhanen käy kierroksilla välillä ja siitä seurauksena korviin tulee ajoittain hiivaa. Yksi hormonihoito haettiin sille suurentuneen eturauhasen ja pissavaivojen takia 2017, korvat tuntuu ottavan töhkää aina juoksuaikoina. Vielä se on kuitenkin saanut pitää killuttimensa ja toivon että sille löytyisi joskus muutama sopiva narttu joista saisin itselleni kotiin pennun.

Velho on emänsä tavoin mielialojeni peili, muka kova jätkä mutta todellisuudessa herkkä runopoika. En unohda miten ne emänsä Varman kanssa vuosia sitten istuivat mun vieressä kokoajan kun tuntui että kaikki kaatuu päälle. Niin herkkiksiä molemmat mutta tiukan paikan tullen kuitenkin läsnä ja tukena eikä niitä haitannu vaikka vähän huusi pahaa oloaan niiden turkkiin. He osaavat vuorovaikuttaa!