Erimoone Vilunväre

   

Kutsumanimi: Vinski
Rotu: suomenlapinkoira (Paimensukuinen)
Sukupuoli: uros
Väri: riistanvärinen
Syntymäaika: 10.6.2018
Isä: Liehkun Korvenkaiku "Kuru"
Emä: Nereaneidon Taikausva "Varma"
Missä: Etelä-Pohjanmaa, sijoituksessa

Terveys

Silmät: OK [10/20]
Polvet: 0/0
Lonkat: B/B
Kyynärät: 0/0
Selkä: LTV1, VA0, SP0
Sydän Ei sivuääniä
Kivekset: OK
Hampaat: Leikkaava purenta, hammaspuutos P3 oikealla alhaalla.
Muuta: -

Geenitestit

Etenevä verkkokalvon surkastuma, prcd-PRA: a, terve polveutumisen perusteella
Etenevä glykogeeniaineenvaihdunnan sairaus, pompen tauti: a, terve polveutumisen perusteella
Etenevä selkäydinrappeuma, degeneratiivinen myelopatia, DM: A, terve

Muuta

Paimennus: Paimennustaipumustesti hyväksytty 2019 Somerolla arvosanalla hyvä
Näyttelyt & katselmukset: Arvostelut & tulokset täällä.



Saatavilla jalostukseen aikaisintaan 2022
Lue lisätiedot Vinskin esittelytekstin jälkeen, muut tiedustelut kasvattajalta sähköpostitse.

Vinski koiranetissä

Vinski on perheen koirista ainut, jonka ei tosiaan ollut tarkoitus jäädä kotiin.
Kun Varman vipat eli V-pentue syntyi 10.6.2018 aamupäivän aikana, pidättelin lähinnä hengitystä tuleeko ainuttakaan narttua. Ensimmäisenä syntyi todella iso uros pitkällisen työstämisen jälkeen ja heti perään narttu - joka jäi pentueensa ainoaksi nartuksi, yllättäen.
Alun ponnistelujen jälkeen synnytys oli aika nopeatempoinen ja viimeinen syntyi muutaman tunnin päästä ensimmäisestä. Viidentenä syntyi tummin riistapoika. Hätäilin siltä kalvot auki ja yllätyksekseni pentu ei liikahtanutkaan kun pyyhkäisin sen naamaa. Hieroin muutaman kerran voimakkaammin mutta pentu ei reagoinut ja tarkemmin katseltuna sen huulet sinersi ja pentu oli hiukan kylmä. Jatkoin hieromista ja ravistelua, otin lisää paperia ja lämmittelin pentua käsieni välissä. Jossain vaiheessa pentu alkoi näyttämään virkoamisen merkkejä ja yritti haukkoa happea. 20 minuuttia siinä meni kunnes pentu oli sen verran hereillä että uskalsin laittaa sen nisälle - samantein kuului kovaääninen rääkäisy! Rämeeksi ristitty pentu kehittyi aivan normaalisti mutta siinä oli vaikean alun jälkeen jotain sellaista, mikä pysäytti mut uudelleen ja uudelleen.

Juhannuksena olin kotona syömässä ja puoliksi vitsillä heitin kaksoisveljelleni, haluaisiko hän Varman pojan. Joskus isä sanoi, että mun pitäisi antaa Velho Markun koiraksi kun Make kaipaa koiraa itselleen. Velhosta en suostunut tietty luopumaan mutta Rämeen tulevan kodin näin Makelassa.
Yllätyksekseni Markku laittoi myöhemmin viestiä että oli tosissaan kun sanoi haluavansa Rämeen. Tehtiin diili että pentu majailee mun luona suurinpiirtein puolivuotiaaksi että ehdin sosiaalistaa pentua ja tekemään sille pohjia harrastuksiin.
Räme muutti nimensä Vinskiksi ja pentuaika sen kanssa sujui hyvin, Vinski oli samantyylinen mitä emonsa Varma - pikkuaikuinen joka ajattelee ensin, toimii sitten. Matkapahoinvointi ja yksinolot oli hankalia, töissä takahuoneessa Vinski viihtyi mainiosti. Matkapahoinvointi selätettiin kerralla kun Vinski oli 11 viikkoa vanha - lähdin astuttamaan Riivaa Savonlinnaan ja nappasin pennun automatkalle mukaan. Olisikohan se tuonne Jyväskylän seudulle saakka jaksanut kuolata, sitten loppui eikä ole sen jälkeen autossa pahoin voinut (ei kylläkään nauti autoilusta edelleenkään.)

Itsenäisyyspäivänä pakkasin pienen poikani repun ja luovutin sen veljelleni. Sanoinkuvailemattoman ihanaa että pystyi antamaan kaksoisveljelle jotain noin suurta lahjaksi! Markku on Vinskille kaikken tärkein ja Vinski Markulle. Pojat on kyllä hyvin sulautuneet yhdeksi, enkä voi kuvitella enää toista ilman toista.
Vinski on aivan Varman näköinen, oikeastaan ainut V-pentueesta jolla on noin paljon yhdennäköisyyttä emänsä kanssa. Muutenkin yhtäläisyyksiä löytyy, Vinski on äitinsä tavoin taitava mielialapuntari, ehkä jopa hiukan herkempi.
Vinski viettää siis arkea kaupungissa kahden veljeni kanssa, viikonloppuisin ja lomisin ollaan isommalla porukalla. Laumakoirana Vinski on huippu, se lukee muita koiria hyvin, on leikkisä eikä siinä ole yhtään rähjääjän vikaa. Hihnalenkeillä se käyttäytyy hyvin vaikka vastaantulevat koirat huutaisivat pää punaisena. Vinski on etevä viihdyttämään itseään leluilla ja viihtyy yhtä hyvin yksin sängyn alla mitä kainalossa sohvalla rapsuteltavana. Se rakastaa juoksemista vapaana ja taitaakin olla mun koirista se kaikkein nopein - en ymmärrä mikä gepardi geeni näihin oikein tuli, veljensä Villipeto ja siskonsa Valontuoja ainakin ovat sellaisia kiitäjiä että heikompaa hirvittää.
Toivoisin, että Vinski olisi hiukan kovempi ja ns "arkireippaampi". Vinskille arjen kauhistuksia on kynsien leikkaaminen ja harjaaminen, paineleekin sängyn alle pelkästä ajatuksesta vaikka toki, hoitotoimenpiteet olisi koulutettavissa oleva asia mutta kun leikkaa 7 koiran kynnet, ei oma viitseliäisyys ja aika vaan riitä. Vieraissa paikoissa se tuntuu stressaavan muita koiriani herkemmin ja vieraisiin ihmisiin se suhtautuu ajoittain epäluuloisesti. Vinski on kuitenkin siitä kiva, ettei sen kanssa ole koskaan tarvinnut vääntää kättä mistään, se pystyy elämään kaupungissa stressittä, sillä ei ole riistaviettiä, se puuhailee harrastusjuttuja mielellään ja palkkautuu kehuista, leluista ja nameista eikä Vinski reagoi ääniin mitenkään eikä sillä ole ollut ongelmia ihon kanssa.
Pidättyväisyys vieraita ihmisiä kohtaan ei kuitenkaan rajoita tai hankaloita arkea Vinskin kanssa mitenkään, mutta on kuitenkin luonteessa sellainen piirre, mikä kannattaa huomioida ja mistä on hyvä kertoa avoimesti. Tässä pentueessa useampi suhtautuu vieraisiin pidättyväisesti mutta tietooni ei ole tullut että piirre häiritsisi niiden arkea.

Vinski on luustokuvattu elokuussa 2020. Kahden veljensä huonojen lonkkatulosten vuoksi se on saatavilla tulevaisuudessa vain hyvähermoiselle, rohkealle nartulle jolta mieluusti selkä tutkittu ja lonkat hyvällä indeksillä olevat At. Vinskin isän veljellä, Liehkun Keätmyrskyllä on OI-pentue (e. Villi-Joikhu Uskomaton Onni) sekä isän puolelta, yhdellä velipuolella on synnynnäinen sydänvika, pulmonaali stenoosi eli keuhkoahtauma. Vinskin sydän on kuunneltu ja terveeksi todettu pentutarkissa sekä syyskuussa 2020. Riippuen veljensä Voimavaran luustotuloksista, Vinski saattaa hyvinkin olla tämän pentueen ainut mahdollinen uros, joka sukua voisi jatkaa. V-pentueen koirat ovat kokonaisuudessaan olleet terveitä, lukuunottamatta Villipedon ja Vuorenvarman huonoja lonkkatuloksia. Suvussa on molemminpuolin pitkäikäistä sakkia, joten toivoisin Vinskille löytyvän sopivan nartun jossain vaiheessa!