Kennel Erimoone kennel Erimoone

Erimoone Vuorenvarma

   


Kutsumanimi: Welmu
Rotu: suomenlapinkoira (Paimensukuinen)
Sukupuoli: uros
Väri: riistanvärinen merkein
Syntymäaika: 10.6.2018
Isä: Liehkun Korvenkaiku "Kuru"
Emä: Nereaneidon Taikausva "Varma"
Missä: Pohjanmaa

Terveys

Silmät:
Polvet: 0/0
Lonkat: B/D
Kyynärät: 0/0 [Pieniä muutoksia toisessa kyynärässä, Ventelän arvio]
Selkä: LTV1, VA0, SP0
Sydän
Kivekset: OK

Geenitestit

Etenevä verkkokalvon surkastuma, prcd-PRA: a, terve polveutumisen perusteella
Etenevä glykogeeniaineenvaihdunnan sairaus, pompen tauti: a, terve polveutumisen perusteella
Etenevä selkäydinrappeuma, degeneratiivinen myelopatia, DM: B, kantaja

Muuta

Paimennus: Paimennustaipumustesti suositellaan testattavaksi uudelleen 2019 Somerolla

Welmu koiranetissä
Welmu & Ketku [Konnankoukku] Instagramissa


Welmun omistaja Tiina kirjoittaa koirastaan:
"Welmu varttui vanhemman nartun seurassa, joka piti nuoren miehen sopivasti kurissa ja nuhteessa, vaikkakin pitkämielisenä häntäkarvansa menettäen (jostain syystä tuo häntä on ollut urospentujen lempilelu). Alkuajoista asti Welmu viihtyi ja keksi tekemistä hyvin itsekseenkin. Hellekesästä johtuen ovet olivat yötä päivää auki ja pentu oli käytännöllisesti katsoen ulkona ympäri vuorokauden. Päivällä aidatulla pihalla ja yöllä parvekkeella, oman valintansa mukaan. Reilun puolen vuoden ikäisenä pentu makasi yksin keskellä pihaa kerällä ja lumen peittämänä 20 asteen pakkasessa eikä suostunut sisälle millään. Welmu tykkää olla lähellä mutta ei koskaan tule iholle ja yleensä rapsuteltavaksi tullessaan kääntää selkänsä tai vähintään sivuprofiilinsa rapsuttelijalle. Siinä kyllä sitten viihtyy, ulkona vaikka kuinka pitkäänkin. Kainalossa saa pitää mielin määrin jos on itse valmis kyykkimään ulkona. Pentuaikana satunnainen portaan kaiteen tai kaapin nurkan kaluaminen yleensä aamuherätyksen aikoihin oli huomiohakuista "voisiko joku pliis tulla ja avata oven mulle?" Welmu ei vielkäkän lähes 2-vuotiaana osaa pyytää ulos muuta kuin tuijottamalla ovea tai potentiaalista avaajaa. Paljosta ulkona olosta johtuen Welmu ei ole ehtinyt tehdä mainittavia tuhoja sisällä. Kasvimaalla punajuuret kyllä vaihtoivat paikkaa ja omenapuu pääsi alimmista oksistaan, mutta sitä ei tosissaan edes yritettykään estää.

Welmun kanssa harrastaminen alkoi pentukursseilla 16 viikon ikäisenä ja siitä siirryttiin pikku-hiljaa agilityn ja rally-tokon pariin. Myös painennusta, peltojälkeä ja noseworkia on kokeiltu. Näistä rally-toko ja jäljestys vaikuttavat olevan eniten mieleen. Welmulta on turha odottaa kovinkaan suurta oma-aloitteisuutta uusien asioiden opiskelussa, edistyminen on nopeampaa kun sille näyttää ja "selittää" miten homma tehdään. Turhautuu kuitenkin aika nopeasti jos ei ymmmärrä mitä tarkoitetaan. Miettii ehkä vähän liikaakin sen sijaan että oppisi yrityksen ja erehdyksen kautta. Ja silloin kun ei huvita niin sellaista palkkaa ei ole vielä löytynyt, millä saisi kuitenkin huvittamaan. Ja jos ei huvita niin treenisuunnitelman voi suosiosta unohtaa ja keksiä jotain muuta tekemistä. Valitettavasti tämä koskee myös luoksetuloa. Omistajan katoaminen näköpiiristä (esim. treenihallilla) ei ole koskaan ollut mikään ongelma, mutta vapaalenkillä Welmu kuitenkin pitää lenkittäjän näköpiirissään (tai muiden aistien ulottuvilla). Piiloon siltä ei pääse vaikka kuinka yrittäisi.

Welmu on luonteeltaan rauhallinen ja harkitsevainen ja tekee mielellään asioita, jotka jo tietää osaavansa. Erilaiset alustat ja esim. kaikki agilityn kontaktiesteet ovat olleet ns. pala kakkua alusta asti. Autoilu on kovin vastenmielistä edelleen vaikka kuolajojoista onkin jo päästy eikä mene autoon nostamatta. Ei kuitenkaan lähde karkuunkaan, mutta hyvin, hyvin h i t a a s t i tulee auton luo jos on irti. Lätäköt Welmu kiertää tarkasti ja vesiojan yli hyppää huvittavankin suurella turvavälillä, mutta meren rantaan mennessä juoksee suoraan veteen "heittäsitkö mulle jotain, minkä mä voin hakea?" Ja jos heität niin kyllä hakee – hieman kauempaakin. Koira siis kuitenkin ui. Welmu ei pidä suihkuttelusta, mutta oikein rapaisena lenkiltä tultaessa menee jopa pyytämättä omatoimisesti kylpyhuoneen ovelle. Aika harvoin on viruteltu, lämpimällä ja kuivalla kelillä saa kuivua ja rapista ulos. Ani harvoin hyppää sohvalle vaikka kuinka houkuttelisi (rapsutusergonomian nimissä). Illalla piipahtaa sängyllä vain pesemässä itsensä ja siirtyy sitten lattialle.

Rauhallisena lapinmiehenä Welmu osaa lähestyä pieniä ja arkoja koiria hyvin hienovaraisesti (esim. laskeutumalla alas ja kierähtämällä selälleen) ja tekee joskus kovastikin töitä saadakseen toisen rohkaistumaan ja leikkimään. Ja useimmiten onnistuukin siinä jos vain aikaa on. Aikuisena on leikkaamattomien urosten kanssa tullut pientä pullistelua - lähinnä meteliä, joka jämäkällä komennolla loppuu kuitenkin suht. lyhyeen. Tulen kun huvittaa –luoksetulon kanssa tuo rajoittaa kuitenkin jonkin verran vapaana pitämistä. Treenitilanteessa Welmu menee työmoodiin eikä ota juurikaan häiriötä muista koirista tai ihmisistä, ei edes omista leikkikavereistaan. (Treenirepulle pyrkivää varista tosin ei lasketa.)"